Lebensraum in Ötschergräben

Olin tämän viikon kenttäkurssilla Wienerbruckissa noin 150 km Wienistä lounaaseen opettelemassa Alppien kasvilajistoa. Majatalomme sijaitsi hienolla paikalla Ötscher-vuoren juurella, mistä käsin teimme pitkiä päiväretkiä eripuolille vuorta erilaisiin kasvupaikkoihin ja tunnistimme siellä kasvavia alppilajeja osana ryhmätyötä. Ötschergräben on yksi Itävallan suurimmista luonnonsuojelualueista, jossa esiintyy noin 200 enemmän tai vähemmän harvinaista vuoriston kasvilajia.

Iltaisin majatalon väki valmisti meille mielettömän illallisen, johon kuului 3-4 ruokalajia alkukeitosta jälkiruokaan. Ilmeisesti taustalla oli tarkoitus tarjota nälkää näkeville opiskelijoille ravitsevaa maalaisruokaa, rasvaa ja lihaa säästelemättä. Vanha pariskunta oli kovin ystävällinen, ja tuntuikin ikävältä jättää ruokaa syömättä. Teimme parhaamme, mutta kun kolmen tyhjennetyn lautasen jälkeen eteen tuodaan kissan kokoinen wienerschnitzel, iskee epätoivo. Voi tätä ihanaa vapautta saada valita ruokansa itse, nyt jääkaappi on täynnä vesimelonia! 

Oli oikein hyvä kenttäkurssi, joskin 10 tunnin jälkeen sateessa vuoren rinteellä ja kaukana kotoa täytyi hieman etsiä omaa motivaatiota. Toisaalta on hauskaa tietää osaavansa jotain erityistä, mitä valtaosa vastaantulijoista ei osaa, varsinkaan Suomessa. 

Ötschgräben.

Mirafall.

Dryas octopetala.Lapinvuokko.

Phyteuma orbiculare. Pyörötähkämunkki.

Alueella esiintyy paljon harvinaisia orkideoja, mm. Ophrys holoserica.

Toukokuussa oli ehkä elämäni paras loma - Suomessa. Oli mahtavaa päästä kotiin ja nähdä rakkaita läheisiä - yksi asioista mihin ei etukäteen pystynyt varautumaan eikä oikein ajattelemaan, on ikävä. Oli ikävä. Suomen visiitti osui muutenkin hyvään ajankohtaan, sillä pääsin seuraamaan Suomen Leijonien voittoisaa jääkiekon MM-turnausta ja jopa mukaan Kauppatorille ihmettelemään juhlatunnelmaa.

Hyvä Suomi!

Wieniin paluuta seurasi lyhyt opiskelurutistus. Germanistiikan laitoksen puolelta käyn muutamaa hyvää saksankurssia, luonnonsuojelubiologian puolelta bioindikaatiokurssi ja eläintarhakurssi jatkuvat edelleen. Bioindikaatiokurssin ryhmätyön merkeissä on kerätty ja analysoitu jäkälänäytteitä ympäri kaupunkia, eläintarhakurssin luennot taas ovat siirtyneet Schönbrunnin eläintarhan puolelle. Kurssin aihe on vapaasti käännettynä ’eläintarhojen eläintieteellinen merkitys uhanalaisten lajien säilymisen kannalta’ ja kurssin luennoitsija kuuluu eläintarhan johtoportaaseen (Stv. Direktor, Zoologischer Abteilungsleiter, Herr der Elefanten). On suuri kunnia ja hurjan mielenkiintoista kuulua niihin etuoikeutettuihin, jotka pääsevät kurkistamaan maailman vanhimman eläintarhan toimintaan porttien ja lukittujen ovien sisäpuolelle. Tarhan vanhin orang-utan on luennoitsijamme suuri ihailija, sen käyttäytyminen luennoitsijan kanssa oli hauskaa seurattavaa, samoin mieleen on jäänyt vierailu norsuaitauksen sisäpuolella! 

Mun suhtautuminen eläintarhoihin on aiemmin ollut hieman ristiriitainen, niitä on tietysti moneen lähtöön. Eläintarhat, joiden toiminnan lähtökohtana on luonnonsuojelu, ovat hyvä juttu. Tästä eteenpäin osaan ennen vierailuani ottaa selvää, onko eläintarha mukana kansainvälisten järjestöjen (WAZA, EAZA) toiminnassa.

Pääsiäislomalla Keski-Euroopassa

Opiskeluun liittyvät päivitykset ovat paitsiossa, mutta minkäs teet kun yliopisto tarjoaa yli kahden viikon pääsiäisloman! Loma on käytetty tehokkaasti matkusteluun, terveiset Slovakiasta, Puolasta, Saksasta ja Sveitsistä!

Krakovan reissulla oli bussilinen vaihtareita Wienin eri yliopistoista. Ensireaktioni reissuun oli väkivahva epäilys, sillä matkan päämainos oli ”awesome parties all drinks included”, mutta lähtö kannatti ehdottomasti. Lauantaina teimme kolmen tunnin pyöräkierroksen kaupungilla tutustuen sen historiaan, kohteina mm. juutalaiskortteli, ghetto ja Schindlerin tehdas. Ennen toista maailmansotaa Krakovassa asui 10 000 juutalaista, sodan jälkeen vain noin 700. Krakovan juutalaisista vain noin 10 prosenttia selvisi sodan yli hengissä. Sunnuntaina vierailimme Auschwitzin työleirillä sekä Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä. Museossa oli huoneita, jotka olivat lattiasta kattoon täynnä lasten pikkukenkiä, leluja, matkalaukkuja, silmälaseja… Lapset ja raskaana olevat naiset hyödyttömimpinä tapettiin ensimmäisinä, tosin keskitysleirin oloissa moni työkuntoinenkaan ei elänyt pitkään. Birkenaussa tuhoamistoiminnan laajuus oli aivan käsittämätön. Birkenaun pääportin tornista näkyi junarata, jonka molemmin puolin oli parakkeja silmänkantamattomiin…  Bussissa paluumatkalla oli harvinaisen hiljaista, ainoastaan eräät kansallisuudet miettivät kovaan ääneen missä on illan parhaat bileet.

Krakova oli yllättävän kiva ja nätti kaupunki, jonne voisin ihan mielelläni lähteä toisen kerran. Eräs puolalaiskaveri neuvoi lähtiessäni muutaman käymisen arvoisen paikan, joista yksi on ravintola Jama Michalika vanhassa kaupungissa (Florianska).  Paikka oli hieno, klassisen tyylikäs ja ruoka oli tosi hyvää. Myös Kazimierzin juutalaiskorttelissa oli vanhoja rakennuksia ja houkuttelevia ravintoloita ja kahviloita. 

Polkupyörä - vanha ystäväni!

Helena Rubinsteinin synnyintalo.

Välissä nukuin lyhyen yön Wienissä, kunnes matka jatkui. Kiersin lähes kaksi viikkoa Saksaa (München, Schwarzwald, Waldshut), sieltä Zürichiin ja Salzburgin kautta Wieniin. Pääsiäisviikko Münchenissä oli kesäinen ja rauhallinen. Ystäväperheen puutarhassa kukat kukkivat ja suihkulähteen pikku-Nemotkin nauttivat auringosta. Pyöräilimme keskustaan autojen seassa, mikä oli pikkukaupungin pyöräteihin tottuneelle aika jännittävää. 

Waldshut on yksi kauneimmista paikoista joissa olen käynyt. Kun tulin, oli lämmin kesäilta, ulkona tuoksui maaseudulle ja nuotiolle, linnut ja sirkat lauloivat ja vihreää niittyä jatkui kauas horisonttiin. Söimme nuotiolla paistettuja, naapurin tuomia kaloja iltapalaksi.

Schwarzwald on metsäinen vuorijono Lounais-Saksassa, jonka toiseksi korkein huippu on Herzogenhorn (1415 m). Lähdettiin pääsiäispäivän aamuna klo 4:30 kahdella autolla Krunkelbachiin ja kipusimme sieltä vuoren huipulle katsomaan auringonnousua.

Jokapuolella ympärillä näkyi sadepilviä.

Huipulla söimme pääsiäislammaskakun ja joimme teetä.

Auringonnousua ei näkynyt pilviverhon takaa, mutta ulkoilu teki hyvää!

Pääsiäisaamupäivä jatkui perinteisesti munanetsinnällä. Osterhase (pääsiäisjänis) oli piilottanut puutarhaan suklaamunia ja pieniä paketteja.

Etsi sveitsiläinen jänis.

Suklaamunia.

Kaikki piilot löydetty.

Löytyi suklaa- ja muita munia.

Iltapäivän sateenkaari.

Matka jatkui rajan yli Sveitsin pääkaupunkiin. Zürichissä herkuttelu jatkui: fondueta ja Luxemburgerli -konvehteja, herkullisia juustoja. Ei siis ihme jos maha kasvaa! Kaupunki sijaitsee Zürich-järven rannalla ja on todella kaunis, vihreä ja siisti (verrattuna Wieniin). Löysin paljon puutarhoja ja pieniä putiikkeja kuten vintage-design (siis ei second hand), sisustus- ja karkkikaupan. Se olikin ainoa liike jossa meikä-tytön frangit riittivät kaupankäyntiin.

Kaunis kaupunki.

Zürichistä matka jatkui junalla Salzburgiin, läpi upeiden vuoristomaisemien, lehmien ja ihanasti kirmaavien varsojen. Kun ihastelin vuoria, 70-vuotias täti viereiseltä penkiltä selvitti että ne, mitä näkyi, ovat rumia vuoria, hänen kylässä Keski-Sveitsissä on paljon hienompia. Sain käyntikortin sekä kovasti kutsuja tädin luokse vuorien keskelle.

Salzburgissa minulla ei ollut ystäviä entuudestaan, mutta sain yöpaikan Couch Surfingin kautta (salaa äidiltä). Tyyppi oli oikein mukava ja kyläilyn kesto hieman venyi. Kiertelin kaupunkia pari päivää lainapyörällä, osallistuin Critical Mass -tapahtumaan ja söin sesonkiherkkuja: parsaa ja karhunlaukkaa omasta pihasta. Vanhassa kaupungissa oli aamupäivisin tori, missä paikalliset viljelijät kävivät kaupunkilaisten (ja turistien) kanssa kauppaa. Vastaavaa aitoa itävaltalaistunnelmaa en ole vielä löytänyt Wienistä. Jatkan etsintöjä.

Huomenna matka jatkuu jälleen, tällä kertaa kohteena on keväinen matkailijan paratiisi: Helsinki. Pian nähdään ystävät!

Die Festung.

Juustokauppaa torilla.

Pääsiäismunia.

Hepat liikkeellä.

Hepat levossa.

Karhunlaukka (Allium ursinum).

Mirabellgarten.

Zwischenzeit mit Zwischenbericht

Kas, kesä on täällä. Ja mitä etelämmäs kuljetaan, sitä aurinkoisemmista säähavainnoista voidaan nauttia, sanoisin. Venetsiassa pärjää jo pikkumekolla, terveisiä vaan! Sain rakkaan, ihanan ja komean vieraan Suomesta, savulohta ja ruisleipää, mikä on jo hyvä alku kaikelle. Ensimmäisenä iltana olimme Rock the Ballet -konsertissa ja sitten teimme kolmen päivän reissun Venetsiaan, Italiaan.

Matkustimme Venetsiaan yöjunalla, kätevää ja edullista. En varannut makuupaikkoja, sillä olin säästötuulella.  Kun mies kuuli tästä, sain palautetta. Matka kesti lähes 12 tuntia. Aamukahdeksalta oli hieman rankkaa lähteä kiertelemään kapeita kujia kohti pääsaaren nähtävyyksiä… Rialton sillan ja San Marcon torin ympäristössä pyöri turisteja (ihan vähän vain), italiaanot houkuttelivat meitä rantaravintolaan ja gondolit lipuivat jatkuvana virtana kanaaleissa. Lastina oli pääosin japanilaisia. Oli hauska huomata, että Wienissä japanilaisturistit kulkevat jatkuvana virtana hevoskärryissä.

Grande Canal

Toisena päivänä lähdimme lasinpuhaltajien saarelle Muranoon. Oli ihana, leppoisa päivä ja aurinkoinen sää! Kiertelimme kapeita kujia kanaalien laidoilla, maistelimme vihreitä pistaasileivonnaisia ja jäätelöä. Mansikoitakin löytyi, maistuivat mansikalle! Illalla hotellilla sireenien tuoksu leijaili sisäpihalta huoneeseen, olipa romanttista.

Partisaanipuutarhureita ja balettia

Terveisiä oopperan baletista, kotiuduin juuri! Kulttuurintäyteinen sunnuntaiaamupäivä, ohjelmassa oli Don Quixote. Täällä onkin tapahtunut vaikka mitä! Harmi vaan, että mitä enemmän tapahtuu, sitä vähemmän siitä on voinut lukea täältä. Nyt tuli kirjallinen nootti äidiltä, täytyy tsempata :)

Tällä välin kevät on edennyt pitkälle: krookukset ja gänseblümchen kukkivat ja sisäpihan puu on täynnä vaaleanvihreitä lehtiä ja valkoisia nuppuja. Taitaa olla kirsikka. Yliopistolla kurssit ovat käynnistyneet, tosin mulla niitä onkin tosi vähän, vain pari luentoa viikossa. Se ei ole huono juttu, sillä nyt voin paremmin keskittyä matkustamiseen. Luonnonsuojelupolitiikan intensiivikurssi oli hauska, paljon roolipeliä ja huvittavan virallinen luennoitsija (parhaimmillaan kolme suljettua lippuäänestystä yhden luennon aikana). Eläintarhakurssin ajankohta siirtyi, sillä luennoitsija on Etelämantereella tutkimassa pingviinejä.

Perjantaina matkustimme kolmen hengen voimin Bratislavaan, Slovakian pääkaupunkiin. Sinne pääsee tunnissa bussilla, menopaluulippu maksoi 12 euroa. Bratislava on sopivan pieni kaupunki yhden päivän kohteeksi. Kävelimme ympäri vanhaa ja uutta kaupunkia, poikettiin kahviloissa ja teekaupan myyjän suosittelemassa pubissa syömässä slovakialainen lounas (bryndzone halusky so zincicou). Kiipesimme myös Bratislavan keskiaikaiselle linnalle, joka sijaitsee 85 metriä Tonavan yläpuolella ja ihailtiin upeaa näkymää Tonavan ja vanhan kaupungin yli. Oli kiva ja aurinkoinen päivä!

Eilen eli lauantaina oli Vorarlberger Funken Fest, perinteinen ”hyvästi talvi, tervetuloa kesä” -juhla Itävallan läntisimmästä osavaltiosta, josta kämppis R on kotoisin. Illan kohokohta oli Funkenzeremonie, jossa poltettiin valtava kokko. Puupinon nokkaan oli sidottu noita, jonka pää räjähti lopulta näyttävästi ja kaikki hurrasivat. Säikähdin. Kojuissa myytiin Vorarlbergin perinneherkkuja, maistelimme makkaraa ja makeaa munkinsukulaista, funkaküachlea.

Funkenwache.

Maaliskuun aikana on käynyt jo kahdesti vieraita Suomesta. Ensimmäinen töräys vietettiin Wienissä, kierrettiin kaupunkia ja nähtävyyksiä. Habsburgien keisarisuvun suosikkilinna ja kesäresidenssi, Schönbrunn, oli todella vaikuttava, linnan puutarhasta puhumattakaan. Siellä näin Sissin makuuhuoneen, vessan ja 20 muuta huonetta. Wienin paikat alkavat muutenkin hahmottua. Helmikuun alussa olikin ihan hassua kävellä kaupungilla, kun täysin yllättäen kulman takaa nousee valtava goottilaistyylinen katedraali, St. Stephansdom. Olin kuullut kirkon mahtipontisuudesta, mutta kun parhaillaan etsin pientä luomukauppaa niin löytö tuntui suurelta.

Kaksi viikkoa sitten teimme T:n kanssa junamatkan Graziin, 200 km Wienistä lounaaseen. Kaupunki oli aivan ihana! Oli todella keväinen sää, kiertelimme vanhassa kaupungissa, kuunneltiin katujazzia ja syötiin kevään ensimmäiset jäätelöt. Seuraavana päivänä kiivettiin Schlossbergin huipulle 123 metrin korkeuteen. T on innokas ja taitava valokuvaaja (minä en ole kumpaakaan).

 Kukka ja mehiläinen.

Hotellihuoneen parvekkeelta oli hieno näköala Mur-joen yli vanhaan kaupunkiin ja linnavuorelle.

Schlossberg.

Hauptplatz-tori. Toria ympäröivä vanha kaupunki on listattu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.

Graziin ja Bratislavaan verrattuna Wienissä on todella vähän viheralueita. Puistoja ja istutuksia kaipaavat kaupunkilaiset ovat perustaneet protestiliikkeen nimeltä Guerilla Gärtnerei, jonka aktiivit istuttavat tai tuovat kukkia laittomasti öisin kaupunkialueelle. Puutarha-aktivismi on kansainvälistä, Suomen kaupunkeihin se ei ymmärrettävästi ole ulottunut.

Loppukeväälle on paljon hyviä juttuja mielessä, saa nähdä toteutuvatko reissusuunnitelmat. Ja parin viikon päähän on varattu junamatkat Venetsiaan :)

Sisäpihan kirsikkapuu.

Kannettua vettä kaivossa

Turkkilaiset on jänniä, toisinaan aivan mahdottomia. Olen yrittänyt opetella enemmän suvaitsevaisuutta, mutta se on vaikeaa. Se vielä menettelee, että kullakin on vain rajallinen sanavarasto (johon ei kuulu yhtään verbiä) ja toiset vain unelmoivat kauniista vaimosta ja kalliista autosta. Tentissä tyypit lunttasivat kaikilla mahdollisilla keinoilla (paperilaput, sanakirjat, salajemma vessassa), eikä siinäkään vielä kaikki! Kurssin lopussa selvisi, että eräs C onkin oikeasti S ja esiintyy kurssilla väärillä henkilöllisyystiedoilla, jotta saksankielentaidoton C saisi todistuksen ja siten oikeuden aloittaa opinnot Wienin yliopistossa, saksaksi.

Saksankurssin suullisessa kokeessa ryhmäjako oli paras mahdollinen, japanilainen ja minä sekä kaksi mukavaa turkkilaista. Pojat tärisivät jännityksestä, me taas olimme hilpeitä ja huolettomia. Saimme kunnian olla ensimmäinen ryhmä, ja suoraan kokeesta jatkoimme Central -kahvilaan. Paikka oli historiallinen ja upea, äänestetty maailman 3. kauneimmaksi kahvilaksi. 

Central Cafe. Kuva: Wikipedia.

Kurssin lopuksi voin todeta ettei mullekaan aivan paskat kortit jääneet käteen: vip-kutsut voimassa yhteen kebab-ravintolaan ja asematunnelin pizzeriaan, sekä eri puolille Turkkia. Kurssin kieliopillinen puoli jäi selvästi suppeammaksi. 

Arkielämä saksaksi on sujunut hyvin. Tähän mennessä paikallisten puhe on ollut selkeää ja ymmärrettävää, mutta kun tarpeeksi kärttää, niin kämppis esittelee jotain käsittämätöntä Vorarlbergistä, Sveitsin rajan tuntumasta:

Olen opetellut käyttämään yliopiston sähköistä järjestelmää ja onnistunut ilmoittautumaan hauskan kuuloisille kursseille, kuten Bedeutung zoologischer Gärten fur die Erhaltung gefährdeten Tierarten, Schutzgebietsmanagement  ja Meeresverschmutzung: Meeresnutzung. Sokerina pohjalla on kenttäkurssi kesäkuun alussa Ötschgräbenissä. 

Schöner leben ohne Hass

Olen lukenut, että Wien on kaunis Keski-Euroopan suurkaupunki, jonka keisarillisen historian helmiä voi edelleen ihastella ympäri kaupunkia. Olen kuullut Wienin korkeatasoisesta kulttuuritarjonnasta, valssista, suklaatortusta ja kuohuviinistä, mutta tähän mennessä olen testannut vain lähikaupan suklaata. Kaksi viikkoa on takana, onneksi paljon enemmän edessä. Tähän mennessä olen saanut tuntumaa paikalliseen monikansalliseen, urbaaniin elämään: täällähän eletään kuin hollituvassa! Havainnot perustuvat saksankielen kurssiin, 10. kaupunginosaan ja epämääräiseen kuljeskeluun kaupungilla.  

Monelle Itä- ja Kaakkois-Euroopasta kotoisin olevalle Wien on portti Länsi-Eurooppaan. Ulkomaalaiset värittävät katukuvaa melkoisesti. Kaupungilla vain noin joka toinen vastaantulija puhuu saksaa, ja Wienin peruskouluissa alle 40 prosenttia lapsista on itävaltalaissyntyisiä. Toisaalta kansallisuutta voi olla vaikea määrittää. Vielä 100 vuotta sitten maan rajat olivat paljon laajemmat, joten onko kroatialaistaustainen maahanmuuttaja sittenkään ulkomaalainen täällä?

Olin viikolla tutustumassa Itävallan parlamenttiin. Ulkoisesti Suomen Eduskuntatalo jylhine graniittipylväineen on hillitty verrattuna tähän hulppeaan antiikin Kreikan tyyliä noudattavaan uusklassiseen palatsiin.

Itävalta on liittotasavalta, kuten Saksakin, jonka osavaltioilla on suhteellisen paljon valtaa päättää osavaltion omista asioista. Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria: kansallisneuvosto (Nationalrat) ja liittoneuvosto (Bundesrat). Kansallisneuvosto vastaa Suomen eduskuntaa, sen tärkein tehtävä on lakien säätäminen. Liittoneuvostossa maan yhdeksän osavaltiota ovat kokonsa mukaan edustettuina. Liittoneuvoston tehtävä on valvoa osavaltioiden etuja.

Demokratian kehto. Kuva: Wikipedia

Edellisestä päivityksestä poiketen viime viikolla oli tasaisen harmaa nollakeli, tuulista ja räntää. Loppuviikko sujui rauhallisesti kuumeesta toipuessa. Hyvää seuraa, herkkuruokia ja elokuvia. Vähitellen myös kämppikset palaavat reissuiltaan eri puolilta Itävaltaa sekä Dresdenistä, osa baarin kautta ja osa suoraan. Dresdenin pommituksesta 2. maailmansodan lopulla on kulunut 66 vuotta.  Kaupunkiin kokoontui viikonloppuna uusnatseja marssille, sekä uusnatsien vastustajia osoittamaan mieltään. A on innokas mielenosoittaja ja toi meille terveisiä Itä-Saksasta. 

Sunnuntai etenee rauhallisesti kohti iltaa muotimaailman melskeissä (minä ja muoti samassa lauseessa?). Illalla karjalanpiirakoita!

Tukikohta: Raaberbahn

Kirjoittamiselle ei tunnu löytyvän tyhjää hetkeä, kun kämppikset vievät kaiken ajan. Tänään neljä heistä lähti loppuviikoksi Prahaan, joten on aika rauhoittua ja tehdä muistiinpanoja ensimmäisestä viikosta. Ollaan käyty yhdessä lenkillä läheisessä puistossa ja iltaisin katsottu leffoja. Tänään aamulla keittiössä odotti iso pino vastapaistettuja lettuja!

Aamut ovat ihanan rauhallisia helmikuun ajan, koska kielikurssini on iltapäivisin. Käyn yliopiston kielikeskuksen saksankielen kurssia. EU:n vaatimusten mukaisesti (Europäisches Sprachenportfolio) tasoja on 12: A1/1 - C2/2. Minä olen B2/2 -tasolla. Kurssi on yliopiston päärakennuksessa, ylimmässä kerroksessa. Loputtoman pitkissä portaissa vastaan tuli poikajoukko joka vihelteli ja huuteli, vaan enpä kuunnellut mitä. Hetkeä myöhemmin samat pojat olivat luokassa, jossa mun saksankurssi alkoi. Voi jee, 14 kovaäänistä turkkilaista kuupäätä, japanilainen tyttö ja minä! Turkkilaisilla on vaikeuksia perussanaston ja lauseen muodostamisen kanssa, mikä ei olekaan ihme kun he tunnilla keskittyvät pokeriin. Japanilainen tyttö on enkeli (=osaa saksaa), meidän kielitaito kehittyy kivasti kun päivitellään minne ollaan jouduttu. Opettaja on sympaattinen mutta osoittaa mielestäni ammattitaidon puutetta, ettei hän pysty ylläpitämään tasoa tai tarjoamaan meille mitään uutta. Olemme lähinnä piirrelleet, ja ainoa kurssilta tähän mennessä mieleen jäänyt asia on itävaltalainen oikeistopuolen rasistinen räppäävä poliitikko:

Lisäksi turkkilaiset käyttävät relatiivilauseissaan pelkkiä vaaleatukkaisia tyttöjä, mikä on niin ärsyttävää. Vaihdetaan aihetta.

Wienissä kaupunginosat jaetaan numeroihin, meidän alue on 10. Bezirk. Tätä kaupunginosaa ei kuvata Wienin matkaoppaisiin eikä edes Google earthiin. Ei siistein tai idyllisin, mutta mikä alue tämä sitten on? Matkalla metroasemalta kotiin on maamerkkejä, jotka auttavat pysymään oikealla tiellä. Jo metrotunnelissa valtavirrasta poiketen valitaan suunnaksi Raaberbahn. Sitä edetessä ensin tulee peitetyt ikkunat ja vilkkuva kyltti Multi live peep show ja seuraavaksi Puff. Korttelin kulmalla on asekauppa ja meidän porttikongin tunnistaa törkeistä graffiteista. Porraskäytävä on epämiellyttävä, mutta asuntomme on sisältä mitä kotoisin. (terveisiä äidille, matkavakuutus kunnossa)

Asun siistissä 10-hengen kommuunissa, jossa minulla on oma, lähes kalustettu huone. Huoneessani on ikkuna sisäpihalle (roskakatos ja puu) ja tikkaat parvelle. Siellä jemmassa on kiva nukkua :) Asunto järjestyi saksalaisen ystäväni D:n kautta. Sokkeloinen, korkeat huoneet, ja mikä tärkeintä: todella symppikset kämppikset. Moni on varsin innokas kokkailemaan, itse asiassa en ole vielä ehtinyt laittaa tikkua ristiin ruokailujen eteen kun joka ilta on illallinen valmiina pöydässä. Wienin sää on koko viikon ollut mitä kesäisin, aurinkoista ja noin 10 astetta. Ja mainitsinko jo, että meillä on kattoterassi?

Lähtövalmistelut Suomessa sujuivat helposti. Wienin yliopisto lähetti paljon ulkomaankielisiä sähköposteja joita käyn läpi kunhan saan reippauden puuskan. Repun pakkaaminen tapahtui viimeisenä iltana, kuten tapana on. Kun lähtövalmistelut oli tehty, oli vielä reilusti aikaa tehdä vaikkapa kakku. Lähtöä edeltävät päivät vietettiin Helsinki-Vantaan kupeessa, mikä ajallisesti Jyväskylästä käsin olikin jo puolimatkassa Wieniä. Tervetuloa Wieniin ystävät, se ei ole yhtään kaukana! Minulle voi myös lähettää postia (esim juustohöylän/tiskiharjan, täällä ollaan hieman jälkijunassa):

Julia M., Siccardsburggasse 5/16, 1100 Wien, Austria