torstai 14. huhtikuuta 2011

Zwischenzeit mit Zwischenbericht

Kas, kesä on täällä. Ja mitä etelämmäs kuljetaan, sitä aurinkoisemmista säähavainnoista voidaan nauttia, sanoisin. Venetsiassa pärjää jo pikkumekolla, terveisiä vaan! Sain rakkaan, ihanan ja komean vieraan Suomesta, savulohta ja ruisleipää, mikä on jo hyvä alku kaikelle. Ensimmäisenä iltana olimme Rock the Ballet -konsertissa ja sitten teimme kolmen päivän reissun Venetsiaan, Italiaan.

Matkustimme Venetsiaan yöjunalla, kätevää ja edullista. En varannut makuupaikkoja, sillä olin säästötuulella.  Kun mies kuuli tästä, sain palautetta. Matka kesti lähes 12 tuntia. Aamukahdeksalta oli hieman rankkaa lähteä kiertelemään kapeita kujia kohti pääsaaren nähtävyyksiä… Rialton sillan ja San Marcon torin ympäristössä pyöri turisteja (ihan vähän vain), italiaanot houkuttelivat meitä rantaravintolaan ja gondolit lipuivat jatkuvana virtana kanaaleissa. Lastina oli pääosin japanilaisia. Oli hauska huomata, että Wienissä japanilaisturistit kulkevat jatkuvana virtana hevoskärryissä.


Grande Canal

Toisena päivänä lähdimme lasinpuhaltajien saarelle Muranoon. Oli ihana, leppoisa päivä ja aurinkoinen sää! Kiertelimme kapeita kujia kanaalien laidoilla, maistelimme vihreitä pistaasileivonnaisia ja jäätelöä. Mansikoitakin löytyi, maistuivat mansikalle! Illalla hotellilla sireenien tuoksu leijaili sisäpihalta huoneeseen, olipa romanttista.

Murano

Venetsia oli ehdottomasti näkemisen arvoinen matkakohde, vaikka en pidä kaupallisista turistipyydyksistä. Pitsaa, rihkamaa ja naamioita myytiin joka kulmassa, mutta Wienin asiakastylytyksen jälkeen Venetsian palvelukulttuuri oli positiivinen yllätys. Buona sera, signorina! Si si, signorina!

Tänään alkoi kahden viikon pääsiäisloma. Huomenna onkin aikainen herätys, lähden aamukuudelta Krakovaan. Matkaohjelmassa on tällä kertaa paikalliseen kulttuuriin tutustumista sekä nähtävyyksistä mm. Auschwitz ja suolakaivokset. Palaan maanantaina, ja tiistaina on tarkoitus lähteä kiertämään Saksaa ja Sveitsiä. Mies lähti eilen, signorina jäi. Samalla koneella lähti housut, hame jäi. Onneksi on jo kesä, ja paljon suunnitelmia edesssä!

Stadtpark, Wien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti