Turkkilaiset on jänniä, toisinaan aivan mahdottomia. Olen yrittänyt opetella enemmän suvaitsevaisuutta, mutta se on vaikeaa. Se vielä menettelee, että kullakin on vain rajallinen sanavarasto (johon ei kuulu yhtään verbiä) ja toiset vain unelmoivat kauniista vaimosta ja kalliista autosta. Tentissä tyypit lunttasivat kaikilla mahdollisilla keinoilla (paperilaput, sanakirjat, salajemma vessassa), eikä siinäkään vielä kaikki! Kurssin lopussa selvisi, että eräs C onkin oikeasti S ja esiintyy kurssilla väärillä henkilöllisyystiedoilla, jotta saksankielentaidoton C saisi todistuksen ja siten oikeuden aloittaa opinnot Wienin yliopistossa, saksaksi.
Saksankurssin suullisessa kokeessa ryhmäjako oli paras mahdollinen, japanilainen ja minä sekä kaksi mukavaa turkkilaista. Pojat tärisivät jännityksestä, me taas olimme hilpeitä ja huolettomia. Saimme kunnian olla ensimmäinen ryhmä, ja suoraan kokeesta jatkoimme Central -kahvilaan. Paikka oli historiallinen ja upea, äänestetty maailman 3. kauneimmaksi kahvilaksi.
Central Cafe. Kuva: Wikipedia.
Kurssin lopuksi voin todeta ettei mullekaan aivan paskat kortit jääneet käteen: vip-kutsut voimassa yhteen kebab-ravintolaan ja asematunnelin pizzeriaan, sekä eri puolille Turkkia. Kurssin kieliopillinen puoli jäi selvästi suppeammaksi.
Arkielämä saksaksi on sujunut hyvin. Tähän mennessä paikallisten puhe on ollut selkeää ja ymmärrettävää, mutta kun tarpeeksi kärttää, niin kämppis esittelee jotain käsittämätöntä Vorarlbergistä, Sveitsin rajan tuntumasta:
Olen opetellut käyttämään yliopiston sähköistä järjestelmää ja onnistunut ilmoittautumaan hauskan kuuloisille kursseille, kuten Bedeutung zoologischer Gärten fur die Erhaltung gefährdeten Tierarten, Schutzgebietsmanagement ja Meeresverschmutzung: Meeresnutzung. Sokerina pohjalla on kenttäkurssi kesäkuun alussa Ötschgräbenissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti